1Job vastasi ja sanoi: 2"Kuulkaa, kuulkaa minun sanojani ja suokaa minulle se lohdutus! 3Kärsikää minua, että saan puhua. Kun olen puhunut, pilkatkaa sitten. 4Ihmisiäkö vastaan minä valitan? Tahi kuinka en kävisi kärsimättömäksi? 5Kääntykää minuun, niin tyrmistytte ja panette kätenne suullenne. 6Kun käyn ajattelemaan, niin kauhistun, ja vavistus valtaa ruumiini:¶ 7Miksi jumalattomat saavat elää, vanheta, jopa voimassa vahvistua? 8Heidän sukunsa on vankkana heidän edessään, heidän jälkeläisensä heidän silmäinsä alla. 9Heidän kotinsa ovat rauhassa, kauhuista kaukana; ei satu heihin Jumalan vitsa. 10Hänen sonninsa polkee eikä turhaan, hänen lehmänsä poikii eikä kesken. 11Poikansa he laskevat ulos niinkuin lammaslauman, heidän lapsensa hyppelevät leikiten. 12He virittävät laulujaan vaskirummun ja kanteleen kaikuessa ja iloitsevat huilun soidessa. 13He viettävät päivänsä onnessa, mutta äkkiä heidät säikähytetään alas tuonelaan. 14Ja kuitenkin he sanoivat Jumalalle: 'Mene pois meidän luotamme, sinun teistäsi emme tahdo tietää. 15Mikä on Kaikkivaltias, että häntä palvelisimme? Ja mitä hyötyä meillä on siitä, että häntä rukoilemme?' 16Katso, heidän onnensa ei ole heidän omassa kädessänsä. Jumalattomain neuvo olkoon minusta kaukana.¶ 17Kuinkapa usein jumalattomain lamppu sammuu ja heidät yllättää heidän turmionsa? Kuinkapa usein hän jakelee arpaosat vihassansa? 18Ovatko he niinkuin tuulen vietävät oljet, niinkuin akanat, jotka tuulispää tempaa mukaansa? 19Jumala muka säästää hänen lapsilleen hänen onnettomuutensa. Kostakoon hän hänelle itselleen, niin että hän sen tuntee. 20Nähköön hän perikatonsa omin silmin, juokoon itse Kaikkivaltiaan vihan. 21Sillä mitä hän välittää perheestänsä, jälkeensä jäävistä, kun hänen kuukausiensa luku on täysi! 22Onko opetettava ymmärrystä Jumalalle, hänelle, joka taivaallisetkin tuomitsee? 23Toinen kuolee täydessä onnessansa, kaikessa rauhassa ja levossa; 24hänen astiansa ovat maitoa täynnä, ja hänen luunsa juotetaan ytimellä. 25Toinen kuolee katkeralla mielellä, saamatta onnea maistaa. 26Yhdessä he panevat maata multaan, ja madot peittävät heidät.¶ 27Katso, minä tunnen teidän ajatuksenne ja juonet, joilla mielitte sortaa minut. 28Kun sanotte: 'Missä on nyt mahtimiehen talo, missä maja, jossa jumalattomat asuivat?' 29niin ettekö ole kysyneet maita kulkeneilta? Ette voi kieltää, mitä he ovat todeksi nähneet, 30että paha säästetään onnettomuuden päivältä, vihan päivältä hänet saatetaan suojaan. 31Kuka puhuu hänelle vasten kasvoja hänen vaelluksestaan, kuka kostaa hänelle, mitä hän on tehnyt? 32Hänet saatetaan kalmistoon, ja hänen hautakumpuansa vaalitaan. 33Kepeät ovat hänelle laakson turpeet. Kaikki ihmiset seuraavat hänen jäljessänsä, niinkuin epälukuiset ovat kulkeneet hänen edellänsä. 34Kuinka tuotte minulle niin turhaa lohdutusta? Entä vastauksenne-niistä jää pelkkä petollisuus jäljelle."¶