1Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Jumala, minun ylistykseni, älä ole vaiti. 2Sillä he ovat avanneet minua vastaan jumalattoman ja petollisen suun, he puhuttelevat minua valheen kielellä. 3Vihan sanoilla he ovat minut piirittäneet, ja syyttä he sotivat minua vastaan. 4Rakkauteni palkaksi he minua vainoavat, mutta minä ainoastaan rukoilen. 5He kostavat minulle hyvän pahalla ja rakkauteni vihalla.¶ 6Aseta jumalaton mies häntä vastaan, ja seisokoon syyttäjä hänen oikealla puolellansa. 7Oikeuden edessä hän joutukoon syyhyn, ja hänen rukouksensa tulkoon synniksi. 8Hänen päivänsä olkoot harvat, ottakoon toinen hänen kaitsijatoimensa. 9Tulkoot hänen lapsensa orvoiksi ja hänen vaimonsa leskeksi. 10Kierrelkööt hänen lapsensa alati kerjäten, anelkoot kaukana kotinsa raunioilta. 11Anastakoon koronkiskuri kaiken hänen omansa, ja riistäkööt vieraat hänen vaivannäkönsä. 12Älköön kukaan osoittako hänelle laupeutta, älköönkä kukaan armahtako hänen orpojansa. 13Hänen jälkeläisensä hävitkööt sukupuuttoon, pyyhittäköön heidän nimensä pois toisessa polvessa. 14Hänen isiensä rikkomukset pysykööt Herran muistossa, älköönkä hänen äitinsä syntiä pyyhittäkö pois. 15Olkoot ne Herran edessä alati, ja hävittäköön hän heidän muistonsa maan päältä. 16Sillä se mies ei ajatellutkaan tehdä laupeutta, vaan vainosi kurjaa ja köyhää ja sydämen tuskassa olevaa, tappaaksensa hänet. 17Hän rakasti kirousta, ja se kohtasi häntä; hän ei huolinut siunauksesta, ja se väistyi hänestä kauas. 18Hän puki kirouksen yllensä niinkuin vaatteensa, ja se meni hänen sisuksiinsa niinkuin vesi ja hänen luihinsa niinkuin öljy. 19Se olkoon hänellä viittana, johon hän verhoutuu, ja vyönä, johon hän aina vyöttäytyy. 20Tämä olkoon Herralta minun vainoojaini palkka ja niiden, jotka puhuvat pahaa minua vastaan.¶ 21Mutta sinä, Herra, Herra, auta minua nimesi tähden, sillä sinun armosi on hyvä, pelasta minut. 22Sillä minä olen kurja ja köyhä, ja sydämeni on haavoitettu minun rinnassani. 23Minä katoan pois kuin pitenevä varjo, minut pudistetaan pois kuin heinäsirkka. 24Polveni horjuvat paastoamisesta, ja minun ruumiini on laihtunut lihattomaksi. 25Ja minä olen joutunut heidän herjattavakseen, minut nähdessään he nyökyttävät päätänsä. 26Auta minua, Herra, minun Jumalani, pelasta minut armosi jälkeen; 27ja he saakoot tuta, että tämä on sinun kätesi, että sinä, Herra, sen teit. 28Jos he kiroavat, siunaa sinä, jos he nousevat, joutukoot häpeään, mutta palvelijasi saakoon iloita. 29Olkoon häväistys minun vainoojaini pukuna, ja verhotkoon heitä heidän häpeänsä niinkuin viitta. 30Minä suullani kiitän suuresti Herraa, ja monien keskellä minä ylistän häntä. 31Sillä hän seisoo köyhän oikealla puolella pelastaakseen hänet niistä, jotka hänet tuomitsevat.¶