1Poikani, jos olet ketä lähimmäisellesi taannut, lyönyt kättä vieraalle; 2jos olet kietoutunut oman suusi sanoihin, joutunut suusi sanoista kiinni, 3niin tee toki, poikani, pelastuaksesi tämä, koska olet joutunut lähimmäisesi kouriin: Mene, heittäydy maahan ja ahdista lähimmäistäsi; 4Älä suo silmillesi unta äläkä silmäluomillesi lepoa. 5Pelastaudu käsistä niinkuin gaselli, niinkuin lintu pyydystäjän käsistä.¶ 6Mene, laiska, muurahaisen tykö, katso sen menoja ja viisastu. 7Vaikka sillä ei ole ruhtinasta, ei päällysmiestä eikä hallitsijaa, 8se kuitenkin hankkii leipänsä kesällä ja kokoaa varastoon ruokansa elonaikana. 9Kuinka kauan sinä, laiska, makaat, milloinka nouset unestasi? 10Nuku vielä vähän, torku vähän, makaa vähän ristissä käsin, 11niin köyhyys käy päällesi niinkuin rosvo ja puute niinkuin asestettu mies.¶ 12Kelvoton ihminen, väärä mies on se, joka kulkee suu täynnä vilppiä, 13silmää iskee, jaloillaan merkkiä antaa, sormillansa viittoo, 14kavaluus mielessä, pahaa aina hankitsee, riitoja rakentaa. 15Sentähden hänen turmionsa tulee yhtäkkiä, tuokiossa hänet rusennetaan, eikä apua ole. 16Näitä kuutta Herra vihaa, ja seitsemää hänen sielunsa kauhistuu: 17ylpeitä silmiä, valheellista kieltä, käsiä, jotka vuodattavat viatonta verta, 18sydäntä, joka häijyjä juonia miettii, jalkoja, jotka kiiruusti juoksevat pahaan, 19väärää todistajaa, joka valheita puhuu, ja riidan rakentajaa veljesten kesken.¶ 20Säilytä, poikani, isäsi käsky äläkä hylkää äitisi opetusta. 21Pidä ne aina sydämellesi sidottuina, kääri ne kaulasi ympärille. 22Kulkiessasi ne sinua taluttakoot, maatessasi sinua vartioikoot, herätessäsi sinua puhutelkoot. 23Sillä käsky on lamppu, opetus on valo, ja kurittava nuhde on elämän tie, 24että varjeltuisit pahasta naisesta, vieraan vaimon liukkaasta kielestä. 25Älköön sydämesi himoitko hänen kauneuttaan, älköönkä hän sinua katseillaan vangitko. 26Sillä porttonaisen tähden menee leipäkakkukin, ja naitu nainen pyydystää kallista sielua. 27Voiko kukaan kuljettaa tulta helmassaan, puvun häneltä palamatta? 28Voiko kukaan kävellä hiilloksella, jalkain häneltä kärventymättä? 29Samoin käy sen, joka menee lähimmäisensä vaimon luo: ei jää rankaisematta kukaan, joka häneen kajoaa. 30Eikö halveksita varasta, vaikka hän olisi nälissään varastanut hengenpiteikseen? 31Onhan hänen, jos tavataan, seitsenkertaisesti korvattava, annettava kaikki talonsa varat. 32Joka vaimon kanssa avion rikkoo, on mieletön; itsensä menettää, joka niin tekee. 33Hän saa vaivan ja häpeän, eikä hänen häväistystään pyyhitä pois. 34Sillä luulevaisuus nostaa miehen vihan, ja säälimätön on hän koston päivänä. 35Ei hän huoli mistään lunastusmaksusta, ei suostu, vaikka kuinka lahjaasi lisäät.¶