1Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:
2"Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?
3Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;
4sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.
5Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.
6Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?¶
7Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?
8Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.
9Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.
10Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;
11jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.¶
12Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,
13kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.
14Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.
15Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.
16Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:
17'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?
18Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;
19saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;
20ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.
21Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"¶