1"Niin, siitä vapisee sydämeni ja hypähtää paikoiltansa. 2Kuulkaa, kuulkaa hänen äänensä pauhinaa ja kohinaa, joka käy hänen suustansa. 3Hän laskee sen kaikumaan kaiken taivaan alla, lähettää leimauksensa maan ääriin asti. 4Sen kintereillä ärjyy ääni, hän korottaa väkevän äänensä jylinän, eikä hän säästä salamoitaan, äänensä raikuessa. 5Ihmeellisesti Jumala korottaa äänensä jylinän, hän tekee suuria tekoja, joita emme käsittää taida.¶ 6Sillä hän sanoo lumelle: 'Putoa maahan', samoin sadekuurolle, rankkasateittensa ryöpylle. 7Niin hän kytkee jokaiselta kädet, että kaikki ihmiset hänen tekonsa tietäisivät. 8Pedot vetäytyvät piiloon ja pysyvät luolissansa. 9Tähtitarhasta tulee tuulispää, pohjan ilmalta pakkanen. 10Jumalan henkäyksestä syntyy jää, ja aavat vedet ahdistuvat. 11Hän myös kuormittaa pilvet kosteudella ja hajottaa välähtelevät ukkosvaarunsa. 12Ne vyöryvät sinne tänne hänen ohjauksestaan, tehdäkseen maanpiirin päällä kaiken, mitä hän niille määrää. 13Hän antaa niiden osua milloin maalle vitsaukseksi, milloin siunaukseksi.¶ 14Ota tämä korviisi, Job; pysähdy ja tarkkaa Jumalan ihmetöitä. 15Tiedätkö, kuinka Jumala niillä tekonsa teettää ja kuinka hän antaa pilviensä leimausten loistaa? 16Käsitätkö pilvien punnituksen, hänen ihmeensä, joka on kaikkitietävä? 17Sinä, jonka vaatteet kuumenevat, kun maa on raukeana etelän helletuulesta, 18kaarrutatko sinä hänen kanssansa taivaan, joka on vahva kuin valettu kuvastin? 19Neuvo, mitä meidän on hänelle sanottava; pimeydessämme emme voi tuoda esiin mitään. 20Olisiko hänelle ilmoitettava, että tahtoisin puhua? Kukapa vaatisi omaa tuhoansa!¶ 21Ja nyt: ei voida katsella valoa, joka kirkkaana loistaa, kun tuuli on puhaltanut puhdistaen taivaan. 22Pohjoisesta tulee kultainen hohde; Jumalan yllä on peljättävä valtasuuruus. 23Kaikkivaltiasta emme saata käsittää, häntä, joka on suuri voimassa, joka ei oikeutta ja täydellistä vanhurskautta polje. 24Sentähden peljätkööt häntä ihmiset; hän ei katso keneenkään, joka on omasta mielestään viisas."¶