1Senjälkeen Job avasi suunsa ja kirosi syntymäpäivänsä; 2Job lausui ja sanoi: 3"Kadotkoon se päivä, jona minä synnyin, ja se yö, joka sanoi: 'Poika on siinnyt'. 4Se päivä muuttukoon pimeydeksi; älköön Jumala korkeudessa sitä kysykö, älköönkä valonsäde sille paistako. 5Omistakoon sen pimeys ja pilkkopimeä, pilvi laskeutukoon sen päälle, peljästyttäkööt sitä päivänpimennykset. 6Sen yön ryöstäköön pimeys; älköön se iloitko vuoden päivien parissa, älköön tulko kuukausien lukuun. 7Katso, hedelmätön olkoon se yö, älköön siinä riemuhuuto raikuko. 8Kirotkoot sen päivänmanaajat, ne, jotka saavat hereille Leviatanin. 9Pimentykööt sen kointähdet, odottakoon se valoa, joka ei tule, älköön se aamuruskon silmäripsiä nähkö, 10koska se ei sulkenut minulta kohdun ovia eikä kätkenyt vaivaa minun silmiltäni.¶ 11Miksi en kuollut heti äidin helmaan, miksi en menehtynyt kohdusta tullessani? 12Miksi olivat minua vastaanottamassa polvet, minkätähden rinnat imeäkseni? 13Sillä makaisinhan rauhassa silloin, nukkuisin ja saisin levätä 14kuningasten ja maan neuvosmiesten kanssa, jotka ovat rakentaneet itselleen pyramiideja, 15päämiesten kanssa, joilla on ollut kultaa, jotka ovat täyttäneet talonsa hopealla; 16tahi olisin olematon niinkuin maahan kätketty keskoinen, niinkuin sikiöt, jotka eivät ole päivänvaloa nähneet. 17Siellä lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä; 18kaikki vangit ovat rauhassa, eivät kuule käskijän ääntä. 19Yhtäläiset ovat siellä pieni ja suuri, orja on vapaa herrastansa.¶ 20Miksi hän antaa vaivatulle valoa ja elämää murhemielisille, 21jotka odottavat kuolemaa, eikä se tule, jotka etsivät sitä enemmän kuin aarretta, 22jotka iloitsisivat riemastuksiin asti, riemuitsisivat, jos löytäisivät haudan- 23miehelle, jonka tie on ummessa, jonka Jumala on aitaukseen sulkenut? 24Sillä huokaukseni on tullut minun leiväkseni, valitukseni valuu kuin vesi. 25Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui. 26Ennenkuin tyynnyin, rauhan ja levon sain, tuli tuska jälleen."¶