1Sitten suuhilainen Bildad lausui ja sanoi:
2"Kuinka kauan te asetatte sanoille ansoja? Tulkaa järkiinne, sitten puhelemme.
3Miksi meitä pidetään elukkain veroisina, olemmeko teidän silmissänne tylsät?
4Sinä, joka raivossasi raatelet itseäsi-sinunko tähtesi jätettäisiin maa autioksi ja kallio siirtyisi sijaltansa?¶
5Ei, jumalattomain valo sammuu, eikä hänen tulensa liekki loista.
6Valo pimenee hänen majassansa, ja hänen lamppunsa sammuu hänen päänsä päältä.
7Hänen väkevät askeleensa supistuvat ahtaalle, ja hänen oma neuvonsa kaataa hänet maahan.
8Sillä hänen omat jalkansa vievät hänet verkkoon, hän käyskentelee katetun pyyntihaudan päällä.
9Paula tarttuu hänen kantapäähänsä, ansa käy häneen kiinni;
10hänelle on maahan kätketty pyydys, polulle häntä varten silmukka.¶
11Kauhut peljättävät häntä kaikkialta ja ajavat häntä kintereillä kiitäen.
12Nälkäiseksi käy hänen vaivansa, ja turmio vartoo hänen kaatumistaan.
13Hänen ruumiinsa jäseniä kalvaa, hänen jäseniänsä kalvaa kuoleman esikoinen.
14Hänet temmataan pois majastansa, turvastansa; hänet pannaan astumaan kauhujen kuninkaan tykö.
15Hänen majassansa asuu outoja, hänen asuinpaikallensa sirotetaan tulikiveä.
16Alhaalta kuivuvat hänen juurensa, ylhäältä kuihtuvat hänen oksansa.
17Hänen muistonsa katoaa maasta, eikä hänen nimeänsä kadulla mainita.
18Hänet sysätään valosta pimeyteen ja karkoitetaan maan piiristä.
19Ei sukua, ei jälkeläistä ole hänellä kansansa seassa, eikä ketään jää jäljelle hänen asuntoihinsa.
20Lännen asujat hämmästyvät hänen tuhopäiväänsä, idän asujat valtaa vavistus.
21Näin käy väärintekijän huoneelle, näin sen asuinpaikalle, joka ei Jumalasta välitä."¶